KULTTUURIYHDISTYS LOUHI RY. 1/4
TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010
Yhdistyksen tarkoituksena on vaalia enolaista kulttuuriperinnettä sekä mahdollistaa kansalaisten, erityisesti enolaisten omaehtoista kulttuuriharrastusta, uudistaa ja kehittää kansalaisten kulttuurikäsitystä sekä edesauttaa taiteen ja kulttuurin avulla yleistä hyvinvointia.
Puheenjohtaja Tuija Hirvonen – Puhakka, varapuheenjohtaja-rahastonhoitaja Tuula Tirronen, jäsen Pauli Tahvanainen ja sihteeri Kaija Airaksinen. Hallituksen varajäseninä toimivat Armi Leppänen, Mikko Tirronen ja Katri Hirvonen.
Yhdistyksessä on 13 varsinaista jäsentä ja kannattavajäseniä 2
Yhdistyksen hallitus on pitänyt kolme kokousta vuonna 2010. Yhdistyksen vuosikokous pidettiin 25.4.2010.
Louhitalo on runsaassa neljässä vuodessa lunastanut paikkansa paitsi louhiojalaisten niin myös koko seutukunnan toiminta- ja kulttuurikeskuksena. Pelkästään toimintakertomusvuoden aikana
Louhitalo on palvellut juhlatalona, teatterina, konserttisalina, taidegalleriana, kokoustilana, perhekahvilana, leirikeskuksena ja monena muuna tapahtumapaikkana.
Joensuun seudun kansalaisopisto on vuokrannut tiloja kuvataidepiirejä ja –kursseja varten sekä kirjoittajapiiriä varten talvisin. Tiloja on vuokrannut toimintaansa jo perinteisesti Joensuun kaupungin nuoriso- ja kulttuuritoimi, Enon Luonnonystävät, Enon Syöpäyhdistys ja Enon Eläkeliiton paikallisosasto. Lisäksi alakerran tiloja on vuokrattu konserttitoimintaan ja muihin yleisö- ja yksityistilaisuuksiin.
Louhitalon yläkerran asunto on vuokrattu asunnoksi enolaiselle runoilijalle ja hänen perheelleen.
Yhteistyö Louhiojan kyläyhdistyksen sekä muiden toimijoiden ja yhteisöjen kanssa:
Yhteistyö Louhiojan kyläyhdistyksen kanssa on ollut hyvin monipuolista: On järjestetty mm. yhteisiä tilaisuuksia ja tapahtumia. Kyläyhdistyksen naiset ovat osallistuneet Louhitalon talkoisiin ja kahvituksen järjestämiseen Louhitalon tapahtumissa. Kulttuuriyhdistys Louhen jäsenet ovat puolestaan osallistuneet Kyläyhdistyksen järjestämiin tapahtumiin. Vastineeksi kyläyhdistys on voinut pitää joitakin omia kokouksiaan Louhitalolla.
Louhi-teatterin toiminta:
Kulttuuriyhdistys Louhi ry:n yhtenä keskeisimpänä toimintamuotona on Louhi-teatterin toiminta.
Näytelmän ohjasi Marja-Liisa Turunen.
Talkootoiminta:
Kulttuuriyhdistys Louhi ry:n toinen keskeinen toimintamuoto. Louhi-teatteri toiminnan lisäksi on monenlainen talkootoiminta ja sen myötä yhteisöllisyys. On mukava kuulua johonkin ryhmään, joka saa jotain hyvää aikaan ja yhdessä on mukava olla. Talkootoiminnan muotoja on monia ja kukin vapaaehtoinen voi osallistua siihen toimintaan, mistä on kiinnostunut ja milloin pystyy osallistumaan. Leader-hankkeen toteuttamisen myötä kunnostamme Louhitaloa ja talon kunnostaminen, joka onkin yhdistyksen suurin talkootyön kohde. Myös katsomorakenteiden kokoaminen tapahtui pääosin teatterilaisten talkootyönä. Leader-hankkeeseen sisältyvästä talkootyöstä on tehty erillinen talkookirjanpito. Lisäksi talkootyönä on tehty muutakin talon kunnostamiseen ja ylläpitämiseen liittyviä tehtäviä. On järjestetty useita puutalkoita, johon erityisesti miehet ovat osallistuneet. Lisäksi on taloa lämmitetty osin talkootyönä, myös talon ja pihan siivous on tehty pääosin talkootyönä. Erilaiset tapahtumien järjestäminen ja koko Louhiteatterin toiminta perustuu pääosin vapaaehtoisuuteen. Yhdistyksen talkoo- ja vapaaehtoistoimintaan on osallistunut vuonna 2010 yli 100 eri henkilöä.
Taidenäyttely- ja muu kuvataidetoiminta:
Kulttuuriyhdistys Louhi ry:n kolmantena keskeisenä toimintamuotona on taidenäyttelyiden järjestäminen Louhitalolle. Vuonna 2010 oli suurin ja kansainvälisin Tämän Päivän Taide 2010- nykytaidenäyttely
1.7.-8.8.2010 Louhitalolla. Näyttelyn kokosi kuvataitelija, yhdistyksen puheenjohtaja Tuija Hirvonen-Puhakka.
Kulttuuriyhdistys Louhi ry TOIMINTAKERTOMUS 2
Muu toiminta:
- Kirpputoritoiminta piharakennuksessa erityisesti kesäaikaan.
- Osa-aikaisen näyttelyjen valvoja/isäntä-talonmies palkattiin puoleksi vuodeksi kesäkuun lopusta alkaen.
- Kuntosalivuoro oli lauantaisin Seniorisalilla.
- www.louhitalo.fi -sivuston ylläpito.
”Louhitalo – kulttuurikeskus yli kuntarajojen” –Leader- hankkeen 2. vaiheen toteuttaminen erillisen hankesuunnitelman mukaisesti. Hankkeen toteuttamisaika on 30.09.2008 – 30.09.2011.
Kulttuuriyhdistys Louhi ry:n ja Louhitalon toiminta on ollut vilkasta vuonna 2010. Yhdistys uskoo, että toiminta tulee jatkumaan yhtä vilkkaan ja monipuolisena jatkossakin.
Kulttuuriyhdistys Louhi ry:n toiminta:
TAMMIKUU
- Ronja Ryövärintytär näytelmän päättäjäiset, teatteriväelle la. 2.1.2010
- Karaoke-ilta teatteriväelle ja talkoolaisille la. 2.1.2010 klo18-21.00
- Viikonloppumaalarit Joensuun seutuopisto 15-14.1.2010
HELMIKUU
- Viikonloppumaalarit Joensuun seutuopisto12-13.2.2010 ja 26-27.2.2010
- Eläkeliiton kokous ja yhteistilaisuus ma 15.2.2010
Kulttuurikahvio 20.2.2010 klo 13-15
Vuoden 2010 ensimmäisen Kulttuurikahvion avajaiset la. 20.2.2010 klo 13-15
Kulttuurikahvion ensimmäinen vierailija oli taiteilija Reima Hirvonen.
Julkistettiin hänen taiteilijakirja ja esillä oli hänen taidenäyttely sekä kerjäläis-projektin esittely.
Alkusoitin kulttuurikahviion antoi klarinetin soittaja Albert Puhakka.
MAALISKUU
- Louhiojan Kyläyhdistyksen kokous klo 19.00-21.
- Joensuun kaupungin omaishoitajat ja läheiset ry. Tilaisuus.
- Viikonloppumaalarit Joensuun seutuopisto 19-20.3.2010
- Rippijuhlat 21.3.2010
Lasten Joensuu/Lasten Eno:
- Tapahtumassa olemme mukana.
- Lintu ja poro –teatteriesitys 24.3. yhteistyössä Joensuun kulttuuritoimen kanssa
- Lasten taidenäyttely 24-27.3.2010, yhteistyössä; Enon Taideyhdistys ry, Enon koulut, Joensuun kulttuuritoimi ja kulttuuriyhdistys Louhi ry.
Kulttuurikahvio la 20.3.2010 klo 13-16.00
- klo 13-14, Rakkaudesta musiikkiin –kamarimusiikkia lauluin, huilulla ja kitaralla.
Esiintymässä Duo Nuevo.
- klo 14.30-16.00 Kulttuurikahviossa on ensi-ilta, LAHJA-ELÄMÄNI, dokumentti/henkilökuva, ohjaajana Marja-Liisa Turunen, tuottajana Suomen filmiteollisuus.
Ohjaaja Marja-Liisa Turunen on paikalla keskustelemassa dokumentista
LAHJA- ELÄMÄNI
Henkilökuva kertoo joensuulaisen Lahja Toivosen tarinan. Hän on 100 -vuotisen elämänsä aikana kokenut kaiken sen itse, minkä me muut luemme historian kirjoista. Hänen ensimmäinen aviomiehensä muilutettiin rajan yli 1930- ja Lahja seurasi perässä.
Alkoi 60 vuotta kestänyt elämä Neuvostoliitossa. Lahja menetti kaksi lastaan evakkoreissulla toisen maailmansodan aikaan mutta elämä jatkui. Lopulta elämä jatkui Joensuussa, jonne Lahja viimein palasi tyttärensä kanssa 1991, 83- vuotiaana. Tänä vuonna Lahja täyttää 102 vuotta!
Jorma Riikosen taidenäyttely
Kulttuuriyhdistys Louhi ry TOIMINTAKERTOMUS 2010 3
HUHTIKUU
- Grafiikkakurssi Joensuun seutuopisto 9-11.4.2010
- Joensuun seudun opiston taidepiirien näyttely 23-26.4.2010
- Louhiojan kyläyhdistyksen kokous 20.4.2010 klo 18-21
- Kulttuuriyhdistys Louhi ry:n vuosikokous 24.4.2010 klo 15-17.00
Kulttuurikahvio 17.4.2020 klo 13-15:
- Koillinen runokirjan julkistaminen, musiikkia ja taidenäyttely
Koillinen runokirja syntyi Joensuun kansalaisopiston kirjallisuuspiirin, innoittamana. Mukana kirjassa on Reima Hirvonen, Tuija HP, Tuija Kakko, Sari Sallinen, Martin Staffan, Raimo Tahvanainen ja Tapani Tavi.
- kuvanveistäjä Reetta Ghön-Soinisen veistosnäyttely, ”Hiljainen kansa”.
Musiikki-iltamat, esiintymässä Vietävä Duo: Kati Kokkonen ja Emilia Kallonen
pe.23.4.2010 klo 18- 19. Soittavat rehellistä suomalaista musiikkia minimalistisesti kahden naisen sykkeellä. Vietävä on syntynyt keväällä 2009, kun löytyi yhteinen pilke silmäkulmiin ja halu pureutua suomalaiseen sielunmaisemaan ja huumoriin. Esityksessä on luvassa perinteisiä reki- ja tanssilauluja, kulpetteja ja vanhoja iskelmiä. Mausteena on Hiski Salomaata ja Vietävä Duon omaa tuotantoa. On valtavasti lauluja ja tarinoita, joita nykyään kaupallistuvassa ja tuotteistetussa tarjonnassa yhä harvemmin kuulee esittävän. Suomalainen lauluperinne on puhuttelevaa, osuvaa elämän pohdintaa ja syvällistä huumoria. Sitä ei pitäisi unohtaa. Osaltamme haluamme jatkaa suomalaisia elämäntarinoita hämmentämällä sekaan Vietävän mausteita
TOUKOKUU
- Louhiojan Kyläyhdistys kokous klo 18-21.00
- Luonnon ystävät ry:n kokous klo 16-20
- Syöpäyhdistys ry:n kokous klo 13-15
Kulttuurikahvio 22.5.2010 klo. 13-15. ”Taiteen katsomisesta ja kokemisesta” paikalla
Taiteilija/Läänintaiteilija Liisa Haverila keskustelemassa ja tekemässä taidetta.
Liisa Haverilan taidenäyttely.
- Lasten musiikkinäytelmä Kani K. ja Nipa Näätä 9.5.2010 klo 15-16.
Näytelmä ystävyyden voimasta.
-Läänintaiteilija Liisa Haverilan, performanssitaiteilijja Tero Nauhan , Karolina Kucia, Thomasz
Szraman kanssa tutustumista Louhitaloon syksyn performanssi tapahtuman pitopaikaksi 7.5.2010.
KESÄKUU
- Louhiojan kyläyhdistyksen kokous yhdessä Kulttuuriyhdistys Louhi ry:n
kanssa 1.6.2010 klo 18-19.
- Louhi teatterin kokous 6.6.2010 klo 18-20.00
- Katsomon purkutalkoot 10.6.2010 klo 18-21.00
- Lakkiasjuhlat 5.6.2010
- Enon Tori yhdessä Louhiojan Kyläyhdistyksen kanssa 7-13.6.2010
- Lasten taideleiri 14-18.6.2010, järjestäjänä Joensuun kaupunki
- Today 2010 -nykytaidenäyttelyn pystytys 21-27.6.2010
- Saksalaiset taiteilijat Katja Eklöf-Wietzke ja Johann Martin Winkelman Berliinistä ja Shira Waschmann Israelista tulivat tekemään teoksiaan ja yöpymään Louhitalolla 16.6.2010
- Ruotsalainen taiteilija Christina Wassberg saapui pystyttämään näyttelyä ja yöpymään Louhitalolla.
- Jyväskyläläinen Maija Holma, Tampereelta Krister Gråhn ja Helsinkiläinen Erika Erre saapuivat pystyttämään teoksiaan Louhitalolle.
- Art Today 2010-nykytaidenäyttelyn avajaiset 28.6.2010 klo 18-21. Pia Lindy esiintyi avajaisissa, runoilija Tapani Tavi luki kirjoittamiaan runoja 5 teokselle. Esillä olevat taiteilijat; Jyrki Riekki, Krister Gråhn, Erika Erre, Katja Eklöff-Wietze, Niina Braun, Maarit Björkman-Väliahdet, Mikko Huuhmonen, Mari Aulinen, Maija Holma, Pia Lindy, Astrid Auberger, Johann Martin Winkelmann, Shiraw Waschmann, Paula Tella, Christina Wassberg, Paula Salmela, Reima Hirvonen, Kuo-Wei Lin, Anne Pehkonen, Saad Hadi, Jawai Salim, Taleb Makki, Shakir Hassa Al Said, Rafa Nasiri, M. Muhraddin, Fairuz al-Rubaie, Hayyan Abdul Jabbar, Hana Man Allah, Ghassan Ghaib, Sameer Al Mozany, Abdul-Karim Khalil, Ali Mandalawi, Karim Saifou, Fadel Muheisen ja kuraattorina toiminut Tuija HP.
- näyttely valittiin kulttuurikuntoilijan Kesä Suomi karttaan 2010. Kulttuurikunto on Suomen Kulttuurirahaston, Svenska Kulturfondenin ja Yleisradion valtakunnalinen yhteishanke.
Kulttuurikunto.fi
- näyttelyyn kävi tutustumassa yli 500 hrnkilöä.
Kulttuuriyhdistys Louhi ry TOIMINTAKERTOMUS 2010 4
HEINÄKUU
- Matka Armeniaan –esitys, Runo- ja musiikkiesitys. Esiintyjät; näyttelijä Jussi Lehtonen, sellisti Ulla Lampela ja lyömäsoittaja Sami Koskela 6.7.2010 klo 14.
Stalinin hallinnon kanssa ongelmiin joutunut runoilija Osip Mandelstam sai vuonna 1930 luvan matkustaa Armeniaan. Matka oli runoilijalle käänteentekevä kokemus. Jälkipolville Mandelstamin matkasta ja sen merkityksestä on jäänyt jälki: Mandelstamin Armenia –aiheiset kirjoitukset. Näiden tekstien innoittamana on syntynyt Matka Armeniaan –esitys. Se on voimakastunnelmainen runo- ja musiikkiesitys, jonka siivittämänä katsoja voi taittaa omaa matkaansa. Esityksessä kuullaan venäläisen Osip Mandelstamin runoja ja proosaa Marja-Leena Mikkolan suomennoksina sekä Tigran Mansurjanin ja Arvo Pärtin musiikkia. Esityksen käsikirjoituksesta ja musiikkidramaturgiasta vastaavat Jussi Lehtonen ja Ulla Lampela.
- Art Today 2010 –nykytaidenäyttely avoinna joka päivä klo12-18
- Tapahtumapäivä la 10.7.2010 kirpputori, perennapäivä, näyttelyn esittelyä ja kahvio avoinna.
ELOKUU
- Art Today 2010 –nykytaidenäyttely 8.8.2010.
- Louhi teatterin teatteriharjoitukset alkoivat 15.8.2010 klo 17.00,
näytelmä on Niskavuoren nuori emäntä. Näytelmän ohjaa Marja-Liisa Turunen,
lavastaa Tuija HP, valot Tatu Vuori, puvustus Tarja Männistö-Laakkonen.
- Louhiteatterin teatteriharjoitukset sunnuntaisin, 22.8.2010 ja 29.8.2010
- Louhiojan Kyläyhdistyksen kokous 17.8.2010
SYYSKUU
-Kapytalist -performanssi tapahtumat ja esitykset, ohjaajina Tero Nauha, Carolina Kutcka ja Thomasz Szraman, 9-12.9.2010 ja 16-19.9.2010
- Kirjallisuuspiiri kokoontuu tiistaisin.
- Mandoliini orkesteri Sorrento
- Luovan tanssin kurssi
- Maalauspiiri aloittaa kokoontumisen kerran kuukaudessa viikonloppu
- Louhiteatterin teatteriharjoitukset sunnuntaisin
- Talon ylläpitotalkoita ja pihatalkoot
LOKAKUU
- Louhiteatterin teatteriharjoitukset sunnuntaisin ja kolme kertaa viikossa sekä kenraaliharjoitukset
- Louhiteatterin lavastusta
- Luovan tanssin kurssi
- Maalauspiiri kokoontuu viikonloppuna
- Kirjallisuuspiiri kokoontuu kerran viikossa tiistaisin
- Talon ylläpitotalkoita ja katsomon rakentamistalkoot
MARRASKUU
- Maalauspiiri viikonloppuna
- Kirjallisuuspiiri tiistaisin
- Niskavuoren nuori emäntä harjoitukset, kenraalit ja ensi-ilta sekä esitykset yht. 13 kpl.
- Eino J.Härkösen Taiteilijakirjan julkistamistilaisuus la 13.11.2010 klo 14-16. Paikalla oli kirjailija Ervo Vesterinen ja taiteilijan poika Vilho Härkönen
JOULUKUU
- Niskavuoren nuori emäntä esityksiä
- Itsenäisyyspäivä -näytös ja kahvitarjoilu.
- Maalauspíiri viikonloppuna