top of page

Osallistu taide-etikettikilpailuun 10.6.2016 mennessä

Hei sinä taiteiden harrastaja! Nyt olisi mahdollisuus saada taideteoksesi taide-etikettiin! Puuhamme Kulttuuriyhdistys Louhi ry:n ja Louhiteatterin 10-vuotisjuhlavuoden Louhitalolle Kalevala-teemaan liittyven Louhen eli Pohjan Akan juhlajuomaa, johon etsimme nyt tällä taide-etikettikilpailulla Louhitalolle sopivaa kuvaa etikettiin.

Osallistu siis Louhen taide-etikettikilpailuun, jota varten tee teos Kalevalan Louhesta eli ns. Pohjan akasta (millä tyylillä tahansa, kunhan se on pieneen etikettiin kuvana istutettavissa - se voi olla akvarelli, öljyväri, tietokoneella tehty - mikä ikinä!). Voit hakea inspiraatiota esimerkiksi kaivamalla Kalevalan esiin ja lukemalla Louheen liittyviä kohtia ("Louhi Pohjolan emäntä Pohjan akka harvahammas”). Vaihtoehtoisesti voit tehdä myös muunlaisen ehdotuksen etikettikilpailuun, kunhan teos kuvastaa Louhen toimintaa ja Louhitaloa.

Kilpailun säännöt:

Kilpailuun osallistuvista teoksista palkitaan teos, joka valitaan Louhitalolle 10-vuotisjuhlavuoden kunniaksi tehtävään Louhen juhlajuoman etikettiin. Kilpailun voittaja palkitaan myös 150 eurolla. Kilpailu on avoin kaikille.

Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti sähköpostilla tai puhelimitse 23.6.2016 mennessä. Muille kilpailijoille ei erikseen ilmoiteta sijoitusta. Etikettiin valittavan teoksen valitsee Kulttuuriyhdistys Louhi ry.

Osallistumisohjeet:

Voit osallistua kilpailuun lähettämällä teoksestasi tai teoksistasi (maks. 5 kpl) kuvan Louhen sähköpostiin osoitteeseen louhitalo@gmail.com 10.6.2016 mennessä Liitä kuvan kylkeen ainakin tieto siitä, millä tekniikalle teos on tehty mutta halutessasi voit avata teostasi myös lisää sanallisesti. Otsikoi sähköpostin viesti “Taide-etikettikilpailu”.

Vaihtoehtoisesti voit osallistua kilpailuun myös tuomalla teoksesi Louhitalolle (os. Heintie 16, 81200 Eno) 10.6. mennessä. Tällöin ilmoita teoksen tuonnista myös Tuija Hirvonen-Puhakkalle (puh. 050 304 78 65 tai louhitalo@gmail.com), jotta osaamme varmasti ottaa teoksen huomioon kilpailussa. Jos tuot kilpailuun osallistuvan työn Louhelle, niin muistathan hakea myös kilpailutyön pois kilpailun jälkeen.

Kilpailun järjestäjä pidättää oikeuden käyttää voittanutta teosta Louhen juoman etiketissä. Louhi ry voi käyttää kilpailuun osallistuvia muita teoksia etiketin lisäksi myös muualla toiminnassaan sopien siitä teoksien tekijöiden kanssa kuitenkin aina erikseen.

-Kulttuuriyhdistys Louhi ry

Lisätiedot: Tuija Hirvonen-Puhakka (puh. 050 304 78 65 tai louhitalo@gmail.com).

PS. Teoksia voit tehdä myös maksuttomissa työpajoissa sunnuntaina 15.5. klo 12-15 ja keskiviikkona 18.5. klo 18-20.

Louhitalolla tapahtuu
Uusimmat kirjoitukset
Search By Tags
Seuraa meitä
  • Facebook Basic Square

Louhi-

 TALO
bottom of page