top of page

Soivat sunnuntait jatkuvat Louhitalolla 17.12. klo 14

Soivat sunnuntait –konserttisarjan viimeinen tilaisuus on Enon Louhitalolla (Heintie 16, Louhioja) 17.12., jolloin konsertoimassa ovat isä ja tytär Marko Tuovinen ja Jelena Tuovinen. Joulurauhaa-konsertti pitää sisällään suomalaisten rakastamia uudempia ja vanhempia joululauluja pienesti ja intiimisti kitarasäestyksellä. Konsertissa kuullaan mm. Aavistus, Varpunen jouluaamuna, Heinillä härkien kaukalon, Tulkoon joulu ja Taivas sylissäni. Louhitalolla klo 14 alkavaan konserttiin on vapaa pääsy. Kahvio palvelee. Soivat sunnuntait –konsertit järjestävät yhteistyössä Rantalan virta –kulttuuriyhdistys ry, kulttuuriyhdistys Louhi ry ja Louhiojan kyläyhdistys ry Joensuun seudun Leader-yhdistyksen toiminta-avustuksen turvin. Jelena Tuovinen on 15 -vuotias musiikinharrastaja. Musiikki ja laulaminen on ollut isän ja tyttären yhteinen harrastus aivan pienestä saakka. Varhaisimmat äänitykset tehtiin Jelenan ollessa 2 -vuotias. Äänityksiä on sen jälkeen tehty monet, eri ikävuosina. Jelenan ollessa alle 10 -vuotias, hän alkoi isän mukana olla keikoilla mm. hoito- ja palvelukodeissa. Hän ollut myös mukana monissa isoissa konserteissa Ilomantsissa ja Lieksassa ja päässyt näin laulamaan monisatapäisille yleisöille. Pielisen Karjalan Musiikkiopistossa Jelena kävi vuosia pianotunneilla. Kuluneen vuoden kesäkuussa hän tuli toiseksi Varkaudessa järjestetyssä valtakunnallisessa lasten ja nuorten laulukilpailussa. Marko Tuovinen on Ilomantsissa asuva laulaja-lauluntekijä. Ammatillinen laulajanura alkoi 20 vuotta sitten hänen voitettuaan Lavatähti -kilpailun. Suuri osa esiintymisistä on ollut tanssi- ja iskelmämusiikin parissa, mutta koko ajan ohjelmistoon on kuulunut myös esiintymiset yksityistilaisuuksissa, kirkoissa, konserteissa, hoito- ja palvelukodeissa. Levytyksiä on mm. Sielunmaisema 2002, Omia 2009, Laulu on iloni ja työni - kansanlaululevy Marko Jolkkosen kanssa 2014 ja kaksi joululevyä Elina Vitrin ja Atso Vänskän kanssa. Radioille on julkaistu lukuisia singlejä, joista ehkä suosituin on ollut Markon omasta kynästä lähtöisin oleva sävellys Sydämeni lapsuusmaisema. Tällä hetkellä Marko työskentelee päivätyössä kehitysvammaisten parissa. Päivätyössäkin musiikki on olennainen osa ammatillista persoonaa.


Louhitalolla tapahtuu
Uusimmat kirjoitukset
Search By Tags
Seuraa meitä
  • Facebook Basic Square

Louhi-

 TALO
bottom of page