Vuosisadan rakkaustarina

February 2, 2018

Vuosisadan rakkaustarina -esitykset Louhitalolla sunnuntaina 11.2. (ensi-ilta) klo 15 ja toinen esitys kansainvälisenä naistenpäivänä torstaina 8.3. klo 19. Liput 12 euroa sisältäen kahvit. Louhen kahvio on avoinna puoli tuntia ennen esitystä. 


” Sanot, että koko maailma

tietää salaisuuteni

paitsi sinä

sinä et koskaan saa tietää

mitään

 

Mutta siksihän juuri

että sinä kuuntelisit

minä asetuin keskelle toria

missä koko maailma kulki ohi

ja huusin julki

salaisuuteni ”

-Märta Tikkanen

 

”Kirjan nimi ei ole pelkkää ironiaa, sen kertoo omistuskirjoitus. Märta Tikkanen on omistanut runokokoelmansa Vuosisadan rakkaustarina miehelleen Henrik Tikkaselle. Ihan aiheesta. Ilman Henrikiä ei olisi tarinaa, jossa vuosisadan rakkaus muuttuu vihaksi, ja taas rakkaudeksi, kunnes niitä ei enää erota toisistaan. Märta Tikkasen teksti on runoa ja naisen puhetta miehelle. Naisen, joka hoitaa kodin, lapset ja miehen. Miehelle, joka juo, pettää ja lyö. Romanttinen myytti kärsivästä taiteilijamiehestä romutetaan armotta.” 
Julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehdessä 30.10.2009

 

Vuosisadan rakkaustarina on kiertävä monologiesitys. Se pohjautuu Märta Tikkasen runomuotoiseen avioliittokuvaukseen Århundradets kärlekssaga (1978). Vuosisadan rakkaustarina, eli teoksen ensimmäinen suomenkielinen painos julkaistiin 1981.

Esityksen kesto noin 40 min.

Esitykset Louhitalolla 11.2. kello 15 ja 8.3. kello 19 sekä 15.4. Klo 15

 

Liput 12 euroa (sisältäen kahvit)
Varaukset: louhiteatteri@gmail.com

Työryhmä: Hannele Turunen, Reima Hirvonen, Hanna Heino

 

Järjestää: Kulttuuriyhdistys Louhi ry

 

Katso traileri tästä. 

 

 

 

 

 

Please reload

Louhitalolla tapahtuu

Avaruus -aiheinen luento pe 17.7. klo 18 Louhitalolla

July 8, 2020

1/3
Please reload

Uusimmat kirjoitukset

January 31, 2020

Please reload

Search By Tags