top of page

The Bloody Rooster Band (ML/DK/FIN/) saapuu Louhitalolle!

Soittoaika on 15.7. klo 19.00. Yhtye soittaa Malilaista bobomusiikkia jossa on myös vaikutteita jazzista sekä suomalais-ugrilaisessa ja itäaasialaisesta musiikista. Liput 10/8 euroa. Louhitalolla on myös kahvio avoinna.

The Bloody Rooster Bandillä (ML/DK/FIN) on kunnia esitellä yhtyeen neljä malilaista jäsentä ensimmäistä kertaa Suomessa. Yhtyeen malilainen laulaja ja Sory Dao on saanut oppinsa korvakuulolla sukupolvilta toisille siirtyneestä griot perinteestä ja on ilmiömäinen improvisoijia tyylissään. Yhtyeen balafonisti Kassim Koita on palkittu Malin parhaaksi balafonistiksi kolme kertaa ja yhtyeen kitaristi Dieudonne Koita on toiminut musiikin sovittajana. Tanskalaiset jäsenemme ovat opiskelleet malilaisia rytmejä jo vuosien ajan ja yhtyeen suomalainen huilisti Jenni Hanikka on myös opiskellut malilaista huilumusiikkia. Sekä yhdessä yhtyeen jousisoittajan, Hanna Järven kanssa itäaasialaisia ja suomalais ugrilaisia musiikkiperinteitä. Konsertin pääpaino on malilaisessa bobojen musiikissa, mutta siinä on havaittavissa vaikutteita muistakin musiikkityyleistä. Musiikin perustana ovat bobomusiikin moninaiset rytmit sekä kauniit, sielukkaat melodiat.


Louhitalolla tapahtuu
Uusimmat kirjoitukset
Search By Tags
Seuraa meitä
  • Facebook Basic Square

Louhi-

 TALO
bottom of page